Lennä, Fenix, lennä!

Olen polkenut elämäni munamankelia eri lihasten voimalla varsin ansiokkaasti. Aina, kun olen päässyt yhden taipaleen loppuun, pyöräni on ruhjeilla, kumit tyhjänä ja vanteet mutkalla. Huokaisen ja korjaan pyöräni jatkaakseni matkaa. Sama toistuu useita kertoja. Tiedän, että huumorilla tästä selvitään, jälleen kerran. Elämä olisi paljon köyhempää ilman kasvattavia ja lopulta vahvistavia kokemuksia, elämänvaiheita ja -tilanteita ja ah - niin monenmoisia tunteita. Viime viikonloppuna oivalsin, että nyt on aika kaivaa esiin yksi saamistani lahjoista: Kyky ymmärtää ja antaa anteeksi. Niin tein, ja voi, miten elämä lähtikään taas kiljaisten liikkeelle! On tämä vaan, on se, mun elämäni - niin monimutkainen, mutta voi, niin hieno ja koettavanarvoinen! Onni syntyy hyvin pienistä asioista: - kolmea kukkavartta ensimmäistä kertaa ikinä puskeva viirivehka - etelänlämpöiset kesäyöt - väsymyksen taltuttanut, riittävän pitkä loma - ystävät, ystävät, ystävät - anteeksianto ja vastaantulo - hyväksyn...

"Tunnemme yksinäisyyttä silloin, kun olemme menettäneet yhteyden omaan todelliseen itseemme" Alkuvuosi on ollut poikkeuksellisen raskas: Lapsen vakava sairastuminen, ristiriidat omien vanhempien kanssa ja tiukka kevät töissä. Huomaan kadottaneeni yhteyden itseeni, siihen tasapainoon, josta jo pääsin nauttimaan. Kaipaan sellaista, mitä minulla ei ole. Kulutan aikaani asioihin, jotka ovat turhia. Valitan ja vaikerran, mikä ei ole minulle lainkaan tyypillistä. Itken enemmän kuin vuosiin. Elämäniloni on kahlittu ahdistuksen ja pahan olon taakse, ja avain on kätketty salaiseen paikkaan. Tässä ajassa on jotain tosi outoa. Astrologi Seppo Tanhuan ja muutaman muun, toisissa yhteyksissä lausumien, mukaan elämäni etenee kuitenkin universaalin käsikirjoituksen mukaan: " Jokainen ihminen joutuu tietyssä elämänvaiheessa viemään läpi maapallolla tapahtuvaa alkemiallista muutosprosessia, jonka tarkoituksena on murtaa tähän asti arvostettuja ja lähes pyhinä pidettyjä sosiaalisia ...

Pistelin poskeeni pussillisen pähkinöitä ja huuhtelin ne alas isolla lasillisella viiniä. Saatan ottaa vielä toisenkin mokoman. Virhehän se luonnollisesti on rentouttavan ja puhdistavan joogatunnin jälkeen, mutta tänään en mieltäni voinut malttaa. Aina ei tarvitse olla niin järkevä. Heinäkuun ensimmäinen ja lomaa takana runsas viikko, edessä useampi. Helpompaa olisi kai, jos ei olisi, mutta on. V-käyrä hipoo pilviä, työnteko veisi ajatukset paremmille vesille ja lapsetkin lähtivät lomanviettoon isänsä kanssa. En tiedä, mitä tapahtui ja miksi, tai osittain tiedän, mutta lomanaloitus oli painajaismainen. Ei siitä nyt kuitenkaan sen enempää. Sanon vaan, että sukulaiset eivät aina ole parhaita seuralaisvaihtoehtoja Juhannuksen viettoon, etenkään, jos puhutaan kantaperheestä ja sen ikääntyvistä vanhemmista. Mitta vaan nyt tuli täyteen ja on pysynyt täytenä. Ystävänsä voi onneksi valita.  Sanoista tyhjentynyt arkkunikin kaikuu itseään. Egoni laulaa valitusvirttään ja muistutt...

Harvoin olen niin energinen, että jaksaisin perjantai-iltana lähteä minnekään tai tehdä yhtään mitään. Tämä toukokuinen kesä näyttää kuitenkin saavan ihmisen uskottomaksi tavoilleen, ja niin kuluvan viikon perjantai muuttui after works -iltapäivästä rairai-illaksi puoliksi ystäväni houkutuksella. Tai ehkä iltaa voisi kuvata mielummin sivistyneellä ja seitinohuella nousuhumalalla, eikä siitä vain ystävääni voi syyttää. Kyse oli nopeasta ja loistavasta päähänpistosta, jollaisesta ei ole ollut aavistustakaan muutamaan kuukauteen. Järki siinä hieman yritti vastustella, mutta niin sitä sitten pistettiin skumppaa kylmään, lilaa luomeen ja vetäistiin korkkarit jalkaan: Kotikaupungin yö kutsui vastustamattomalla tavalla! Itsetunto-ongelmien kanssa painiskelu on hämmentänyt minua viime aikoina. Oivalsin eräänä päivänä, että tämä koko palapelini (myös tämä ) olikin yhtä suurta feikkiä, millä yritin pönkittää omaa egoani ja uskotella itselleni jotakin sellaista, mihin en muutoin kykenisi. Os...

Lähestyvän äitienpäivän kunniaksi esikoiseni latasi jälleen täyslaidallisen sitä, miten paska mutsi olen: Vaadin häneltä liikaa, vaadin täydellisyyttä asiassa, jos toisessakin, tarkemmin ajateltuna kaikessa. En ymmärrä, en tue, en kuuntele, en yhtään mitään. Suosin vain pienempää ja syytän tätä vanhempaa kaikesta. "Saatanan paljon" sitä kaikkea ja vähän päälle. Murrosiänperkele heräsi henkiin jo viidentoista tuolle puolen ehtineelle ja  antoi lisäsävyn nuoremman kanssa taiteiluun. Ymmärrän kyllä, että joskus ne asiat on käsiteltävä, mutta pitikö sitä kaikkea pantata tähän hetkeen, kun kuvittelin jo selvinneeni aikuisuuteni kipuilusta kuiville ja aloittavani kepeän keski-ikäilyn. Piti. Nyt äiti oli siihen valmis ja riittävän vahva, jotta lapsi voisi kertoa, mitä hän oikeasti kaikesta ajattelee. Repiä itsensä irti lapsuuden ikeestä, niinhän siinä kuuluu käydä. Miksi minä näennäisenä ammattikasvattajana en ymmärtänyt sitä aikaisemmin, että se tuntuisi äitinä tältä, että mat...

Viides viidettä. Aika rientää, vaikka se jollakin tapaa pysähtyikin viikko sitten, kun katsoin itseäni peilistä ja totesin tilanteen olevan jotakin muuta, kuin olin uskotellut. Vahva egoni sai minut jaksamaan ja pärjäämään taas yksin, muille puhumatta. Sellainen se minun egoni on, pitää minua vahvana, pärjäävänä, osaavana ja selviävänä. Merkit ovat kuitenkin olleet ilmassa jo pitkään, nyt oli viimeinkin aika myöntää, että en jaksa, tai en jaksa ainakaan yksin. Hämmästyttävää on se, miten ystävät ja läheiset suoristavat selkänsä välittömästi tiedon saatuaan ja tiivistävät rivejään - sen voima on uskomaton näin yksittäisen ihmisen näkökulmasta. On onni elää sellaisten ihmisten lähellä. Uupumus otti siis kurkustani kiinni, valoi aivojeni tilalle sementtiä ja iski tikarilla rintaani. Se ei päästänyt kireimmästä otteestaan, ennenkuin päästin itse irti. Myönsin väsymiseni ja kuvasin sen taustoja paitsi ystävilleni, myös työyhteisölleni. Äidille itkin asiaa puhelimessa. Äiti oli äiti p...

Kun väsyneenä vetää käsijarrusta ja pysähtyy juuri ennen betoniseinää, voi itsensä löytäminen yllättää joko hyvällä tai pahalla. Kun aikoinaan erosin, lähdin juoksemaan. Aloitin siitä, että otin pari juoksuaskelta ja puuskutin kymmenen seuraavaa. Sitten siirryin valotolppien väleihin suhteessa 1:3, 2:3, 1:2, 3:2, 1:1, ja lopulta juoksin, ensin kilometrin, sitten toisen ja lopulta kymmenen pysähtymättä. Sitten vastalauseen esitti ensin toinen jalkapohjani ja sitten toinen. Nyt olen käynyt lenkillä niiltä salaa, mutta vain harvakseltaan. On ollut ollut pakko keventää, sillä jos juoksemisharrastuksen aloittaa nelikymppisenä, eikä ole juossut koskaan ennen sitä, ei kroppa välttämättä taivu mielen tahtoon. Tehtävänsä se kuitenkin teki, ja jätti jälkeensä varsin mainion, kymmenen kiloa kevyemmän keski-ikäisen vartalon. Nyt, kun viisi vuotta myöhemmin olen jälleen jonkinlaisen kriisin keskellä, päädyin juoksemisen sijaan lohtusyömiseen viime syksynä, mikä on ollut minulle se luontaisemp...

Vappuaatto 2018. Olisin niin mielelläni jakanut sen jonkun kanssa, mutta yrityksistä huolimatta en löytänyt päiväksi tai illaksi seuraa. Ja ei, en kokeillut Tinderiä, vaan ajattelin tukeutua mieluummin ystäviini, jotka olivatkin sitten kaikki omilla menoillaan tai kodeissaan lastensa, puolisojensa tai ystäviensä kanssa. Hyvä niin, sillä juhlat tuntuvat aina paremmille, kun ne saa jakaa jonkun seurassa. Toisaalta, vaikka aamu alkoikin pirteänä ja mielessä vilahti ajatus yöriennoista, yllätti väsymys minut keskipäivällä ja en olisi edes jaksanut olla seurallinen. Taidan oikeasti potea jonkinlaista uupumusta. En tiedä, pitäisikö tästä huolestua... ehkä ei. Niin avasin sitten pienen kuohuvan ja tyhjensin kulhoon puoli pussillista vaahtokarkkeja. Ennen kuin kävin niihin käsiksi, katoin ruokapöydän kauniisti, otin esiin parhaimmat astiani ja söin hyvin itse valmistamaani ruokaa. Päivällinen yhdelle. Kesäkurin voi aloittaa myös huomenna. Ostin tänään myös uudet farkut, mallia boyfrie...

Elämästäni on tullut epäekologista. Puskan takaa yllättänyt ikäkriisini saa edelleen uusia sävyjä. Äitiyteni on ajautunut elämän korkeakouluun lasteni murrosiän ja eroperäisen oireilun vuoksi. Se, minkä kuvittelin jo asettuneen, alkoikin uudelleen, entistä syvempänä ja intensiivisempänä. Välillä tuntuu siltä, että elämään ei muuta mahdukaan, kuin nuoruuden oireita ja nuoruuden oireita. Tilannetta ei helpota tämänhetkinen työtilanne työssä, jota niin kovasti rakastan. Se haastaa asiantuntijuuteni, osaamiseni, ymmärrykseni ja aikaresurssini. Se pakottaa tiivistämään tahtia ja samaan aikaan tyhjentämään kertyneitä saldoja. Jonkintasoiselle työnarkomaanille tilanne on käymässä sietämättömäksi. Onneksi tämä vapunaika mahdollistaa ylimääräisen neljän vapaapäivän putken ja hetken totaaliselle nollaukselle. Täyteen vauhtiin kiihtynyt mieleni on levoton: Olisi mukavaa tehdä sitä, tätä ja tuota, nyt kun on aikaa. Silti en saa itseäni ylös sängynpohjalta, olen väsynyt ja hieman uupunut....

Eletään aikaa, jolloin syntymästäni tulee kuluneeksi 45 vuotta. Joitakin merkityksellisiä ja vahvasti tummanpuhuvia aikoja elämääni toki mahtuu, mutta kokonaiskuvassa saldo jäänee sitten kuitenkin plussan puolelle. Voisi kai sanoa, että olen saavuttanut elämässäni sen, mitä ihmisen kuuluukin saavuttaa tähän ikään mennessä: Omilla ansioilla hankittu työpaikka, -kokemus ja -menestys, kaksi normimittakaavassa täyspäiseksi kasvatettua teiniä, hyvä suhde exään, sen nyxään, omaan kantaperheeseen ja ystäviin. Ei mainittavia siltojenpolttamisia takana. Laaja ja fiksu ystäväpiiri. Monta rakasta kummilasta, ja pari kadotettua. Riittävästi kokemuksia ja elettyä elämää, jotta voi puhua elämänkokemuksesta vakaalla rintaäänellä. Kokemuksista ja kyynisistä kommenteista huolimatta nuorekkaana ja elävänä säilynyt ihmismieli. Keho, johon voi olla kohtuullisen tyytyväinen, mutta ei ylpeä. Kunto, joka on parempi kuin ehkä koskaan ja mieli, tasapainoisempi ja tyynempi kuin ikinä. Niin, siis täyttä ja hyv...