Lennä, Fenix, lennä!

Vappuaatto 2018. Olisin niin mielelläni jakanut sen jonkun kanssa, mutta yrityksistä huolimatta en löytänyt päiväksi tai illaksi seuraa. Ja ei, en kokeillut Tinderiä, vaan ajattelin tukeutua mieluummin ystäviini, jotka olivatkin sitten kaikki omilla menoillaan tai kodeissaan lastensa, puolisojensa tai ystäviensä kanssa. Hyvä niin, sillä juhlat tuntuvat aina paremmille, kun ne saa jakaa jonkun seurassa. Toisaalta, vaikka aamu alkoikin pirteänä ja mielessä vilahti ajatus yöriennoista, yllätti väsymys minut keskipäivällä ja en olisi edes jaksanut olla seurallinen. Taidan oikeasti potea jonkinlaista uupumusta. En tiedä, pitäisikö tästä huolestua... ehkä ei. Niin avasin sitten pienen kuohuvan ja tyhjensin kulhoon puoli pussillista vaahtokarkkeja. Ennen kuin kävin niihin käsiksi, katoin ruokapöydän kauniisti, otin esiin parhaimmat astiani ja söin hyvin itse valmistamaani ruokaa. Päivällinen yhdelle. Kesäkurin voi aloittaa myös huomenna. Ostin tänään myös uudet farkut, mallia boyfrie

Elämästäni on tullut epäekologista. Puskan takaa yllättänyt ikäkriisini saa edelleen uusia sävyjä. Äitiyteni on ajautunut elämän korkeakouluun lasteni murrosiän ja eroperäisen oireilun vuoksi. Se, minkä kuvittelin jo asettuneen, alkoikin uudelleen, entistä syvempänä ja intensiivisempänä. Välillä tuntuu siltä, että elämään ei muuta mahdukaan, kuin nuoruuden oireita ja nuoruuden oireita. Tilannetta ei helpota tämänhetkinen työtilanne työssä, jota niin kovasti rakastan. Se haastaa asiantuntijuuteni, osaamiseni, ymmärrykseni ja aikaresurssini. Se pakottaa tiivistämään tahtia ja samaan aikaan tyhjentämään kertyneitä saldoja. Jonkintasoiselle työnarkomaanille tilanne on käymässä sietämättömäksi. Onneksi tämä vapunaika mahdollistaa ylimääräisen neljän vapaapäivän putken ja hetken totaaliselle nollaukselle. Täyteen vauhtiin kiihtynyt mieleni on levoton: Olisi mukavaa tehdä sitä, tätä ja tuota, nyt kun on aikaa. Silti en saa itseäni ylös sängynpohjalta, olen väsynyt ja hieman uupunut. 

Eletään aikaa, jolloin syntymästäni tulee kuluneeksi 45 vuotta. Joitakin merkityksellisiä ja vahvasti tummanpuhuvia aikoja elämääni toki mahtuu, mutta kokonaiskuvassa saldo jäänee sitten kuitenkin plussan puolelle. Voisi kai sanoa, että olen saavuttanut elämässäni sen, mitä ihmisen kuuluukin saavuttaa tähän ikään mennessä: Omilla ansioilla hankittu työpaikka, -kokemus ja -menestys, kaksi normimittakaavassa täyspäiseksi kasvatettua teiniä, hyvä suhde exään, sen nyxään, omaan kantaperheeseen ja ystäviin. Ei mainittavia siltojenpolttamisia takana. Laaja ja fiksu ystäväpiiri. Monta rakasta kummilasta, ja pari kadotettua. Riittävästi kokemuksia ja elettyä elämää, jotta voi puhua elämänkokemuksesta vakaalla rintaäänellä. Kokemuksista ja kyynisistä kommenteista huolimatta nuorekkaana ja elävänä säilynyt ihmismieli. Keho, johon voi olla kohtuullisen tyytyväinen, mutta ei ylpeä. Kunto, joka on parempi kuin ehkä koskaan ja mieli, tasapainoisempi ja tyynempi kuin ikinä. Niin, siis täyttä ja hyv