Lennä, Fenix, lennä!

Tämä vuosi oli sisar edellisten yhdeksän kanssa. Se ei päästänyt helpolla, otti enemmän kuin antoi ja päättyi kuten vuosikymmen aikanaan alkoi, kyyneliin. Aikuisen naisen elämää? Se, mihin kesän jälkeen jäin, jatkui koko syksyn ja käänsi mieleni sisäänpäin. En jaksanut kuin pakollisen, joskus en sitäkään. Olin pahantuulinen, väsynyt ja ahdistunut. Lapseni huomauttivat siitä vähintään kerran, ehkä  useammankin. En saanut purettua oloani mihinkään, kukaan ei ollut minua varten. Itse olin edelleen kaikkien, omasta tahdostani, tosin. Sellaiseksi minut oli kasvatettu, sellaisia olivat arvoni, sellainen halusin olla, sellainen olin, ihmisiä varten, ihmisten vuoksi, hyvän puolella. Vahvat ihmiset onnistuvat usein kuitenkin piiloutumaan vahvuutensa taakse, ja siellä vasta yksinäistä onkin, muurien ympäröimänä, itsensa kanssa, yksin. Lapset juorusivat tilanteesta isällensä, ja sain häneltä joululahjaksi jotakin itselleni. Sellainen(kin) hän on. Ystävänä parempi kuin puolisona. Vuosiky...

Vuosi 2018 taisi ottaa enemmän kuin antaa. Perhepiirin monet koettelemukset verottivat voimiani eikä säännöllinen lataus ystäväpiirissä tasannut tunnelmia kuin satunnaisesti. Oman elämän eläminen ilman toista aikuista tuntuu ajoittain jopa liian raskaalta, eikä murheiden hukuttaminen liialliseen työntekoon tee asiasta yhtään helpompaa. Syksyllä asetettu tavoitepaino jäi kolmannesta vajaaksi ja projekti jatkuu keväällä. Samoin liialliset työt ja nämä perhepiirin murheet. Taavi Kassila kirjoitti tänään Facebookissa viisasti. Hän totesi, että "monet suunnitelmat muuttuvat, sillä elämä on täynnä yllätyksiä, tapahtumia ja kohtaamisia, mutta elämä on aina tässä ja nyt, ei eilisessä tai huomisessa" ja sen vuoksi hän lupaa elää tulevan vuotensa tässä hetkessä. Hänen lupaukseensa on helppo nyt yhtyä. Olen harjoitellut tuota elämisen tapaa erostani lähtien, tätä päivää kohti kiihtyvällä tahdilla ja koen olevani siinä jo kohtuullisen taitava. Niinä hetkinä, kun oma keskus kuiten...