Valoa kohti

Kun väsyneenä vetää käsijarrusta ja pysähtyy juuri ennen betoniseinää, voi itsensä löytäminen yllättää joko hyvällä tai pahalla.

Kun aikoinaan erosin, lähdin juoksemaan. Aloitin siitä, että otin pari juoksuaskelta ja puuskutin kymmenen seuraavaa. Sitten siirryin valotolppien väleihin suhteessa 1:3, 2:3, 1:2, 3:2, 1:1, ja lopulta juoksin, ensin kilometrin, sitten toisen ja lopulta kymmenen pysähtymättä. Sitten vastalauseen esitti ensin toinen jalkapohjani ja sitten toinen. Nyt olen käynyt lenkillä niiltä salaa, mutta vain harvakseltaan. On ollut ollut pakko keventää, sillä jos juoksemisharrastuksen aloittaa nelikymppisenä, eikä ole juossut koskaan ennen sitä, ei kroppa välttämättä taivu mielen tahtoon. Tehtävänsä se kuitenkin teki, ja jätti jälkeensä varsin mainion, kymmenen kiloa kevyemmän keski-ikäisen vartalon.

Nyt, kun viisi vuotta myöhemmin olen jälleen jonkinlaisen kriisin keskellä, päädyin juoksemisen sijaan lohtusyömiseen viime syksynä, mikä on ollut minulle se luontaisempi pelastautumiskeino oikeastaan ihan aina. Luonnollisesti en veroja maksamatta ole siitä selvinnyt, vaan jäljet ovat tällä hetkellä noin viiden kilon suuruisia... Sitten tuli viime viikon perjantai ja tein päätöksen siitä, että nyt se loppuu. Kätevää, bikinikausi on täällä ihan hetken kuluttua ja minä pysähdyn vasta nyt. Ei puhuta lopputuloksista vielä.

Kuten taisin joskus aiemmin kirjoittaa, niin yhteys mieleni sisäiseen intuitioon on ollut kadoksissa jo jonkin aikaa, ja nyt oli aika lähteä lapioimaan "sitä itseään" sen tieltä, jotta sydämen äänen kuuleminen olisi helpompaa. Ja koska liikkumisesta on muodostunut jo elämäntapa, oli tartuttava itse asiaan, yhtään kiertelemättä ja kaartelematta, sijaistoimintoja kaihtaen. En täysin tiennyt, mitä vastaan tulisi, mutta vastaan on tullut koko vappuviikonlopun ajan. Menneisyys paukahti eteeni varoittamatta, lapsuuden opit ja mallit alkoivat värjätä nykytilanteen taustaa odottamattomalla tavalla. Se, mitä vanhempani suurella rakkaudellaan minuun siirsivät, muuttui minun soveltamanani toisten silmissä joksikin muuksi.Tiedostan, että nuo lapsuudessa opitut käyttäytymismallit ovat totaalisen epäonnistumisen myötä nakertaneet luottamusta paitsi itseeni, myös elämään. Väittävät, että katsomalla asioita rakkauden silmin, voisi itseensä kohdistuva soimaus vähitellen sammua.

Miten tätä pitäisi nyt sitten ymmärtää? Toukokuu ohjaa meitä toimimaan oman luonnollisen rytmin mukaan ja kunnioittamaan eri tuntemuksia, joista ne meille viestivät. Kaikenlainen puhdistautuminen sopii kesän aloitukseen, siten myös luonnossa oleilu ja hellät, itseensä kohdistuvat palvelut ja rituaalit ovat aina paikallaan. Taidanpa vetäistä skumppalasin sijaan lenkkivehkeet päälleni ja suunnata metsään, sen hoivattavaksi. Hmmmmm... Olenko nyt siis rakkauden jäljillä?! 

Ihanaa ja valoisaa toukokuuta!