Lennä, Fenix, lennä!

Olen polkenut elämäni munamankelia eri lihasten voimalla varsin ansiokkaasti. Aina, kun olen päässyt yhden taipaleen loppuun, pyöräni on ruhjeilla, kumit tyhjänä ja vanteet mutkalla. Huokaisen ja korjaan pyöräni jatkaakseni matkaa. Sama toistuu useita kertoja. Tiedän, että huumorilla tästä selvitään, jälleen kerran. Elämä olisi paljon köyhempää ilman kasvattavia ja lopulta vahvistavia kokemuksia, elämänvaiheita ja -tilanteita ja ah - niin monenmoisia tunteita. Viime viikonloppuna oivalsin, että nyt on aika kaivaa esiin yksi saamistani lahjoista: Kyky ymmärtää ja antaa anteeksi. Niin tein, ja voi, miten elämä lähtikään taas kiljaisten liikkeelle! On tämä vaan, on se, mun elämäni - niin monimutkainen, mutta voi, niin hieno ja koettavanarvoinen! Onni syntyy hyvin pienistä asioista: - kolmea kukkavartta ensimmäistä kertaa ikinä puskeva viirivehka - etelänlämpöiset kesäyöt - väsymyksen taltuttanut, riittävän pitkä loma - ystävät, ystävät, ystävät - anteeksianto ja vastaantulo - hyväksyn

"Tunnemme yksinäisyyttä silloin, kun olemme menettäneet yhteyden omaan todelliseen itseemme" Alkuvuosi on ollut poikkeuksellisen raskas: Lapsen vakava sairastuminen, ristiriidat omien vanhempien kanssa ja tiukka kevät töissä. Huomaan kadottaneeni yhteyden itseeni, siihen tasapainoon, josta jo pääsin nauttimaan. Kaipaan sellaista, mitä minulla ei ole. Kulutan aikaani asioihin, jotka ovat turhia. Valitan ja vaikerran, mikä ei ole minulle lainkaan tyypillistä. Itken enemmän kuin vuosiin. Elämäniloni on kahlittu ahdistuksen ja pahan olon taakse, ja avain on kätketty salaiseen paikkaan. Tässä ajassa on jotain tosi outoa. Astrologi Seppo Tanhuan ja muutaman muun, toisissa yhteyksissä lausumien, mukaan elämäni etenee kuitenkin universaalin käsikirjoituksen mukaan: " Jokainen ihminen joutuu tietyssä elämänvaiheessa viemään läpi maapallolla tapahtuvaa alkemiallista muutosprosessia, jonka tarkoituksena on murtaa tähän asti arvostettuja ja lähes pyhinä pidettyjä sosiaalisia

Pistelin poskeeni pussillisen pähkinöitä ja huuhtelin ne alas isolla lasillisella viiniä. Saatan ottaa vielä toisenkin mokoman. Virhehän se luonnollisesti on rentouttavan ja puhdistavan joogatunnin jälkeen, mutta tänään en mieltäni voinut malttaa. Aina ei tarvitse olla niin järkevä. Heinäkuun ensimmäinen ja lomaa takana runsas viikko, edessä useampi. Helpompaa olisi kai, jos ei olisi, mutta on. V-käyrä hipoo pilviä, työnteko veisi ajatukset paremmille vesille ja lapsetkin lähtivät lomanviettoon isänsä kanssa. En tiedä, mitä tapahtui ja miksi, tai osittain tiedän, mutta lomanaloitus oli painajaismainen. Ei siitä nyt kuitenkaan sen enempää. Sanon vaan, että sukulaiset eivät aina ole parhaita seuralaisvaihtoehtoja Juhannuksen viettoon, etenkään, jos puhutaan kantaperheestä ja sen ikääntyvistä vanhemmista. Mitta vaan nyt tuli täyteen ja on pysynyt täytenä. Ystävänsä voi onneksi valita.  Sanoista tyhjentynyt arkkunikin kaikuu itseään. Egoni laulaa valitusvirttään ja muistuttaa k