Lennä, Fenix, lennä!

Koronakevään pitkä viikonloppu lomapäivineen tarjosi tehostetun mahdollisuuden seikkailuun oman pään sisällä. Orastavan ihmissuhteen, niin sanotun tekstariseurustelun, päättyminen taas antoi aineksia syväsukellukseen. Oikeasti toiveissa oli jotakin ihan muuta, kun aikanaan lomapäivääni nimesin... En siis tiedä tulevatko nämä vaiheet elämääni tilauksesta vai täysin pyytämättä, mutta vaikuttaa siltä, että nyt on aika tarttua trilogian(?) päätösjaksoon(?). [*** nauraa kippurassa *** Tähän päättymisasiaan en usko itsekään] Tiedän ja tunnen, että edessäni on taustalla kummitelleiden, niin sanottujen juurisyiden kohtaaminen kasvoista kasvoihin. Ahdistaa jo valmiiksi, ja välillä tuntuu siltä, että hyvälle terapeutille olisi tarvetta... ;D Selailin läpi elämäni palapelin julkaisemattomia päiväkirjamerkintöjä viimeisten vuosien ajalta. X-files-tallenteiksi olivat jääneet eron jälkeisten "huippuvuosien" laastarisuhteet, joiden avulla kasvoin erostani eroon ja löysin itseni uudellee

Kevät on edennyt hurjaa vauhtia koronaa pakoillessa. Ensin tuli aikainen kevät, sitten takatalvi, uusi kevät ja uusi talvi. Sitten puihin puhkesivat silmut ja lehdet. Juuri nyt, tänään, näyttää siltä, että on aika kääntää katse kesään. Uskomatonta, että maaliskuussa alkanut ajanjakso on siirtynyt jo seuraavaan vaiheeseen, niin sanottuun uuteen normaaliin, siihen, joka edeltää sitä todellista uutta normaalia. Tai ainakin uutta, jotakin, mitä ei ehkä ennen ole ollut olemassa. En tiedä odotanko sitä vai en. Kevät sulki meidät koteihin, etäälle toisista, ja sitten lupaavasti alkunut henkinen yhteys toisiin alkoi kärsiä turnausväsymyksestä. Yhteyttä ei sittenkään syntynyt Teamsin välityksellä siinä mittakaavassa, kuin ehkä toivottiin. Sen sijaan polarisaatio sai uusia sävyjä  (ainakin minun tuttavapiirissäni): Pienten lasten vanhemmat taistelivat äärirajoilla, ja me aikuistuvien nuorten itsenäiset (ja yksinäiset) vanhemmat sulkeuduimme entistä syvemmälle itseemme, sinne, minne kenenkään