Lennä, Fenix, lennä!

Vuosi 2018 taisi ottaa enemmän kuin antaa. Perhepiirin monet koettelemukset verottivat voimiani eikä säännöllinen lataus ystäväpiirissä tasannut tunnelmia kuin satunnaisesti. Oman elämän eläminen ilman toista aikuista tuntuu ajoittain jopa liian raskaalta, eikä murheiden hukuttaminen liialliseen työntekoon tee asiasta yhtään helpompaa. Syksyllä asetettu tavoitepaino jäi kolmannesta vajaaksi ja projekti jatkuu keväällä. Samoin liialliset työt ja nämä perhepiirin murheet. Taavi Kassila kirjoitti tänään Facebookissa viisasti. Hän totesi, että "monet suunnitelmat muuttuvat, sillä elämä on täynnä yllätyksiä, tapahtumia ja kohtaamisia, mutta elämä on aina tässä ja nyt, ei eilisessä tai huomisessa" ja sen vuoksi hän lupaa elää tulevan vuotensa tässä hetkessä. Hänen lupaukseensa on helppo nyt yhtyä. Olen harjoitellut tuota elämisen tapaa erostani lähtien, tätä päivää kohti kiihtyvällä tahdilla ja koen olevani siinä jo kohtuullisen taitava. Niinä hetkinä, kun oma keskus kuiten

Muistan lapsuuteni joulut pitkälti hyvinä, vaikka niihin mahtuikin usein riitoja ja jännitteitä. Ne johtuivat isäni työperäisestä väsymyksestä ja sen tuomista oheisoireista. Asioiden piti silloin mennä tietyn kaavan mukaisesti ja sitten oli ihan mukavaa. Traumoja niistä ei kuitenkaan ole jäänyt, sillä jotenkin oma mieleni kykeni käsittelemään asioita jo silloin. Olin myös ärhäkkä teini, joka teki mitä tahtoi ja haastoi vanhempiensa asettamia rajoja. Pohjimmiltani olin kiltti ja kunnollinen, murrosiän kehitystehtävä sattui vaan asettumaan minun elämääni teoreettisesti oikealla tavalla. Luonnollisesti se ei vanhemmilleni, erityisesti isälleni, ollut mitenkään helppoa aikaa. Sittemmin välimme lähentyivät ja nykyisin hän on minulle kovin rakas. Ehkä tunnustaudun jopa enemmän isäni kuin äitini tytöksi. Tiesin jo ajoissa tänä syksynä, että tulen viettämään Jouluni yksin. Lapset lähtivät reissuun isänsä kanssa ja kantaperheeni vietti Joulua toisaalla. Kutsusta huolimatta päätin jäädä k