Itseltään hukassa
Hän kuvasi näkemäänsä äärimmilleen virittyneeksi, katkeamaisillaan olevaksi kuminauhaksi, eikä tehnyt siinä virhettä, sillä sellaiseksi itseni tunsin. Sellaiseksi itseni tunnen. Katkeamaisillaan olevaksi, äärimilleen viritetyksi, jollakin tapaa yksinäiseksi ja väsyneeksi leijonaemoksi. Niin käy, kun huolehtii enemmän toisista kuin itsestään. Talvi tuli ja talvi meni. Kevään ensi säteet ja tuo ihana lämpö eivät yllä syvälle sisimpääni, vaan ne kuumentavat vain ulospäin näkyvän. Jossakin syvällä tunnen tukoksen, sellaisen kuukausien aikana syntyneen, kuin veritulppa konsanaan, joka on asettunut paikoilleen jonnekin kehon ja mielen väliin. Niin vahva se kuitenkin on, ettei intuition hiljainen ääni enää tavoita minua kehollisten hälystyskellojen kuminan takaa. Sillon kun sisäinen kompassi lakkaa toimimasta, sitä on kuin tuuliajolla. Tästä keväästä tuli sellainen. Elämä alkoi vaatia lisää ja taas lisää, ja minä annoin sen tapahtua. Ei sillä niin väliä ollut, oliko kyse työstä vai ih