Lennä, Fenix, lennä!

"Tunnemme yksinäisyyttä silloin, kun olemme menettäneet yhteyden omaan todelliseen itseemme" Alkuvuosi on ollut poikkeuksellisen raskas: Lapsen vakava sairastuminen, ristiriidat omien vanhempien kanssa ja tiukka kevät töissä. Huomaan kadottaneeni yhteyden itseeni, siihen tasapainoon, josta jo pääsin nauttimaan. Kaipaan sellaista, mitä minulla ei ole. Kulutan aikaani asioihin, jotka ovat turhia. Valitan ja vaikerran, mikä ei ole minulle lainkaan tyypillistä. Itken enemmän kuin vuosiin. Elämäniloni on kahlittu ahdistuksen ja pahan olon taakse, ja avain on kätketty salaiseen paikkaan. Tässä ajassa on jotain tosi outoa. Astrologi Seppo Tanhuan ja muutaman muun, toisissa yhteyksissä lausumien, mukaan elämäni etenee kuitenkin universaalin käsikirjoituksen mukaan: " Jokainen ihminen joutuu tietyssä elämänvaiheessa viemään läpi maapallolla tapahtuvaa alkemiallista muutosprosessia, jonka tarkoituksena on murtaa tähän asti arvostettuja ja lähes pyhinä pidettyjä sosiaalisia ...

”[...]  Olisin kestänyt kuulla totuuden, että en merkinnyt sinulle mitään, että olin vain yksi muiden joukossa. Et myöntänyt sitä kysyttäessä, mutta jätit paljon vastaamatta. Annoit minulle hyvän hetken ja pienen toivon kipinän siitä, että voisin jonakin päivänä löytää sen oikean. En tiedä, mitä kaikkea arvioin kohdallasi väärin. Uskoin kaiken, en epäillyt mitään, tunsin aidosti ja luotin. Ehkä eniten toivoin. Siinä tein virheeni. Jätin kuulematta ne varoitusäänet, minkä tiesin kertovan jostakin vaihtoehtoisesta. Oli kuitenkin ihanaa elää hetki siinä väärässä totuudessa, mihin uskoin. [...]” - päiväkirjamerkintä 5.2.2018 Intuitio on vahvistanut (Luojan kiitos!) otettaan elämässäni kuluneiden viiden vuoden aikana. Se on se tunne, joka kehottaa ensin kauniisti ja lempeällä äänellä. Sitten se artikuloi selkeämmin, ja jatkaa ääntään korottamalla. Se muistuttaa menneen elämän kokemuksista, itsensä arvostamisesta ja kunnioittamisesta, oikeudesta hyvään kohteluun.  Se ei luovuta...

Keskellä pahinta eroa exäni sivalsi sanoillaan monella tapaa, mutta vain yksi niistä jätti jäljen, mitä korjailen edelleen. Hän sanoi, etten ole minkään arvoinen, ja että en koskaan löytäisi ketään, kuka haluaisi minut.  Niin ei elämä onneksi mennyt, sillä olen tavannut useammankin miehen, kenen suusta olen kuullut nuo sanat, että olen ihana ja kelpaan kyllä. Vaan yksikään niistä kohtaamisista ei ole johtanut mihinkään pysyvämpään, ja nyt ymmärrän, miksi ei. Kyse on voimakkaasta menettämisen ja hylätyksi tulemisen pelosta, mitä raivostuttava egomieleni pitää yllä. Se on se puoli minusta, joka selittää, peittää puheellaan totuuden ja estää minua kokemasta elämää todellisena. Se valehtelee, pelottelee, vääristelee totuutta, vähättelee, kieltää tai suorastaan estää luottamasta ja väittää exäni olleen oikeassa. Se saa minut pelkäämään ja väheksymään itseäni toistamalla, että en kuitenkaan ole riittävän hyvä, kaunis ja sopiva. Se sai minut vuosien ajan myös tekemään asioita, mistä e...