Päätepysäkillä

"I've looked at life from both sides now 

From up and down, and still somehow 

It's life's illusions I recall 

I really don't know life at all"

- Joni Mitchell, Both Sides Now

Menin naimisiin 20 vuotta sitten. Erosin kolmetoista vuotta ja kaksi lasta myöhemmin. Seitsemän vuotta sitten aloitin ensimmäisen blogini kirjoittamisen, mikä kertoi matkastani erosta eroon. Tämä blogi taas oli jotakin muuta, mutta nyt sekin on tullut tiensä päänsä. 

Sanat arkussani eivät enää muodosta lauseita, kiehtovat pääni sisäiset myrskyt ovat laantuneet, ja keski-ikäinen mieleni on rauhoittunut. Tuuli sen ulkopuolella ei enää heilauta vahvasti omilla jaloillaan seisovaa. Seitsemän vuotta on kai riittävästi. Elämässäni on tullut uuden luvun aika. Se, mitä se tuo tullessaan, on vielä arvoitus, mutta uskon vahvasti hyvään. Hyvään joko vahvistavien kokemusten kautta tai vähän helpommalla. Molemmat reitit ovat mahdollisia. Ja arvoitukset, nehän ovat kerrassaan kiehtovia!

Elokuun jälkeen kipuilin aikani ja sitten laitoin luukut kiinni. Päätin alkaa rajata, kenelle annan itsestäni ja kuinka paljon. Ulkopuolelle jäi moni sisäpiiristä aiemmin nauttinut ja energiavirtojani ammentanut ihminen. Sisäpiirini kaventui pieneksi, vain lähimmille sallin enää saada sitä, mitä monet tahtoisivat. Minusta on tullut itsekäs. Haluan jaksaa ja voida paremmin. Se edellyttää mielen lepoa, energioiden latausta ja syvään juurtunutta olotilaa. Sellaista ei voi saavuttaa vain antamalla toisille, jotakin on saatava myös itselleen. 

Tähän seesteiseen oloon liittyy myös painonpudotusprojektini, minkä ansioista olen nyt toistakymmentä kiloa aiempaa kevyempi. Sen ansioista hyväksyn nyt itseni, ensi kertaa vuosiin. Yksi rakas ihminen sanoi tässä taannoin, että edellisen kerran olen näyttänyt yhtä hyvinvoivalta silloin, kun tapasin lasteni isän. Ja siitä ON aikaa. Ja mitä syvemmin olen alkanut itseäni rakastaa, sitä vähemmän tarvitsen elämääni itseni ulkopuolelta enää mitään. Näin on nyt hyvä, olen onnellinen. 

Nämä lauseet päättävät tämän blogin. 

Kiitän teitä kaikkia matkasta, toivottavasti tarinani antoivat teille iloa, valoa ja voimaa uskoa tulevaan. Erityisen kiitoksen lähetän Nelinalle, joka sulki oman ovensa blogien maailmassa samaan aikaan. Sinä oli yksi ainoista aktiivisista kommentoijista. Annan sille suuren arvon, sillä ilman kommentteja ei synny vuoropuhelua ja ilman vuoropuhelua ei ole elämää. 

Rakkain terveisin, FM <3