Uuden vuoden aika

Tämä vuosi oli sisar edellisten yhdeksän kanssa. Se ei päästänyt helpolla, otti enemmän kuin antoi ja päättyi kuten vuosikymmen aikanaan alkoi, kyyneliin. Aikuisen naisen elämää?

Se, mihin kesän jälkeen jäin, jatkui koko syksyn ja käänsi mieleni sisäänpäin. En jaksanut kuin pakollisen, joskus en sitäkään. Olin pahantuulinen, väsynyt ja ahdistunut. Lapseni huomauttivat siitä vähintään kerran, ehkä  useammankin. En saanut purettua oloani mihinkään, kukaan ei ollut minua varten. Itse olin edelleen kaikkien, omasta tahdostani, tosin. Sellaiseksi minut oli kasvatettu, sellaisia olivat arvoni, sellainen halusin olla, sellainen olin, ihmisiä varten, ihmisten vuoksi, hyvän puolella. Vahvat ihmiset onnistuvat usein kuitenkin piiloutumaan vahvuutensa taakse, ja siellä vasta yksinäistä onkin, muurien ympäröimänä, itsensa kanssa, yksin. Lapset juorusivat tilanteesta isällensä, ja sain häneltä joululahjaksi jotakin itselleni. Sellainen(kin) hän on. Ystävänä parempi kuin puolisona.

Vuosikymmen alkoi siis helvetillisellä eron esikartanokaudella. Sitä aikaa kesti kolme vuotta, kunnes tapahtui jotakin alkuräjähdyksen kaltaista, mikä päättyi syvään mustaan. Sitten musta alkoi hälvetä. Valkeus vahvisti ja voimisti minua monen vuoden ajan, sai lopulta jopa hehkumaan. Minä itsessäni vahvistuin niin,  että olin näiden vajaan neljän "onnen vuoden" jälkeen nähtävästi valmis kohtamaan ajan, jolloin "kaikki" ympärillä romahtaa. Oman läheisen sairastuminen vuosikymmenen viimeisellä kolmannekselle otti kaiken, mitä minulla oli annettavaa, ja jos tarkkoja ollaan, moninkertaisesti, sillä heitä ei ollut vain yksi. Olin tärkeä, olin korvaamaton, olin ainoa, ja sellaisen roolin ottaminen, kun muitakaan mahdollisuuksia ei ollut, oli kuluttavampaa ja vaikeampaa, kuin osasin kuvitellakaan. Se oli myös hyvin ainutlaatuista aikaa saada olla läsnä enemmän, kuin koskaan ennen tai ainakin eri tavalla, kuin koskaan ennen. Sitä "sijoitusta" en tule katumaan.

Ja nyt ollaan tässä. Vuosi ja vuosikymmen vaihtuu kolmen tunnin kuluttua.

Mitä jäi käteeni? Henkistä väkivaltaa. Avioero. Lukuisia miespuolisia kävijöitä, ei yhtään oikeasti pysyvää. Lapsen sairastuminen. Vanhemman sairastuminen. Ystävien sairastumiset. Ja erot. Paljon oppia ja kokemusta, ei mitään sellaista, minkä suoraan haluaisin vaihtaa pois. Satoja tunteja iloa ja naurua, ystäviä ja muistoja. Uusia kohtaamisia. Menetyksiä. Luopumisia. Kasvua - sekä omaa, että toisten. Oivalluksia. Löytöjä - joista itsensä löytäminen kirsikkana kakun päällä. Vahvistuneet juuret ja kantavat siivet. Viivan alla hätäisesti jotakin myönteistä. Taisin selvitä sittenkin.

Kaksikymmentä vuotta (v. 2000) sitten vaihdoin siviilisäätyä. Kymmenen vuotta (v. 2010) sitten tapahtui jotakin, mikä johti lopulta eroon. Nyt ollaan seuraavan kymmenvuotiskauden alussa - kaikki ovet ovat jälleen auki: Olisiko aika päivittää status? ;)

Rakkautta, rakkautta ja sylillinen rakkautta täältä sinne <3

Kommentit

  1. Niin, olisiko? ;)


    Ainakin olisi kiva lukea sinusta useammin. Mutta ymmärrän, jos tämä ei ole se juttu enää tai ylipäätään tilausta blogin pitämiselle.

    Kymmeneen vuoteen mahtuu ja tapahtuu. Minulla hyvin samantapaisia tarinoita, avioeroa, uusia tuttavuuksia, eroja uusista tuttavuuksista, löytämistä, luopumista, kasvukipujakin. Vuosikymmenen loppua kohti mennessä molemmat vanhempani sairastuivat yhtä aikaa vakavasti. Tai en minä tiedä onko se yhtään samaan suuntaan kuin sinulla, mutta se pelätty Iso S on nyt osunut hyvin iholle kaksi kertaa.

    Jos seuraava kymmenvuotinen olis sitten jotenkin kovin seesteinen ja onnekas? Vaikka en tarkoita vähätellä mennyttäkään. Mutta jotenkin sitä vaan toivois, ainakin vähemmän surua.

    Kaikkea hyvää sinulle ihana. <3

    VastaaPoista

Lähetä kommentti