Lihamylly

Kehotit minua huolehtimaan itsestäni, sanoit sen olevan parhainta rakkautta, jota voin itselleni antaa tilanteessa, jota kutsuit sisäiseksi arvoristiriidaksi. Sitä voisi kuvata tilaksi, jossa keho vaatii välitöntä pysähtymistä, mutta mieli haluaa jatkaa toimimista, ratkaisujen etsimistä, auttamista, hoitamista ja pelastamista. Hullua, eikö totta, että näin kaksi vastakkaista puolta mahtuu yhteen kehoon, ja sitten olen minä, kehoni ylipapitar, jonka tehtävänä olisi tehdä valintoja ja päätöksiä omaksi parhaakseni.

Luotto-oppaani mukaan "kentässäni" ei tällä hetkellä ole muita ihmisiä. Kirjoitettuna se tuntuu tosi kurjalta, vaikka tiedän sen olevan totta. Elän ihmisten keskellä, mutta en koe saavani tukea ja ymmärrystä tilanteessani. Miten voisinkaan, kun eiväthän he tiedä mitään syvimmästä minusta. Näistä teksteistäni blogissani. Olen yksin ajatusteni ja vaikeuksieni kanssa, eikä niistä puhuminen ole helppoa. On vaikeaa myöntää vaikeimpia tunteita, mitkä liittyvät läheisiin ja kokemuksia, jotka ovat monimutkaistakin monimutkaisempia. Yritin kyllä, mutta hän, joka kuunteli, tuomitsi ennen kuin ehdin lauseeni lopettaa.

Arvottamatta ja tuomitsematta kuunteleminen, sellainen sopivasti neutraali dialogi, on kova vaatimus missä tahansa ihmissuhteessa, mutta samaan aikaan se on myös meistä kenen tahansa oikeus. Toisen valintoja ei siis pitäisi sortua arvottamaan negatiiviseksi tai positiiviseksi (vaikka usein myös itse niin teen), vaan dialogissa ihmisen toisena tehtävänä on kuunnella ja tukea, ja jättää valinnat ja vastuu puhujalle tätä itseään koskevissa asioissa. Aito dialogi on ihanne ja se vaatii molemmilta osapuolilta valtavan paljon. Joskus ja juuri siksi on helpompaa olla päästämättä ketään sielun syvimpiin syövereihin, sinne, missä värit muuttuvat pastelleista pelkistetyiksi perusväreiksi.

Yritin, rohkenin ja avauduin. Tulin tuomituksi. Päädyin lohduttajaksi, tukijaksi ja ymmärtäjäksi. Peruskauraa. Miten tässä nyt sitten pitää huolta itsestään? Se kuulostaa välillä suorastaan oikeasti huonolta vitsiltä.

Elämän syvimmistä uumenista, täältä ”lihamyllystä”, toivotan sinulle kuitenkin iloa ja valoa tähänkin hetkeen ja juurevaa äitienpäivää! ❤️