Joki, joka sulautuu uomaansa

Kehotit näkemään itseni jokena, joka sopeutuu uomaansa, virtaa matkalle osuvista kivistä, mutkista ja kuohuista huolimatta. Jatkaa matkaansa ja ikuista liikettään, kuten muutoskin, joka omalla tavallaan on merkki jostakin pysyvästä.

Otin neuvosta vaarin ja lähdin uimaan. Uin kilometrin henkeni edestä, suoritin suorittamista ja sitten kelluin tovin, ehkä sykettä tasatakseni, ehkä muuten vain. Tuon kilometrin aikana en ajatellut mitään, vaan annoin sammakkomaisten liikkeiden kuljettaa minua eteenpäin altaan päästä toiseen. Katse ei nähnyt oikeastaan ketään muita radallaolijoita.

Uinnin jälkeen parkkeerasin itseni vähän liian kuuman saunan lauteille ja nautin siitä, ettei seurani kiinnostanut montaakaan läsnäolijaa. Niille harvoille vastasin jotakin epämääräistä, sellaista, millä tilanteet ohitetaan sujuvasti ketään loukkaamatta.

Myöhemmin liikuin vielä lisää, nautin keväisestä ulkoilmasta ja hikeä pintaan pumppaavasta ryhmäliikuntatunnista. Illalla oli autuaan väsynyt ja uni tuli helposti. Se riitti normaaliin nähden pitkälle aamuun. Sinä seuraavana päivänä tunsin, miten kehoni ja mieleni väliin juuttunut möykky oli pehmennyt, ikään kuin veri tai energia olisi alkanut virrata sen lävitse, ei vielä täysin vapaasti, mutta kuitenkin. Uskon, että tuo avautunut kanava johti siihen, että mieleni täyttyi metelistä, erilaisista ajatuksista ja niitä yhdistävistä säikeistä. Meteliä piti myös kehoni, mutta se vaimeni hiukan mielen metelin kasvaessa. Annoin molemmille mahdollisuuden.

Ja niin mieli alkoi tuottaa vastauksia. Se kertoi, että on jälleen katsottava peiliin ja muutettava omaa käyttäytymistä suhteessa toiseen. On kunnioitettava toisen itsemääräämisoikeutta ja lakattava ajattelemasta, päättämästä ja ratkaisemasta toisen puolesta. "Pelastamisen" sijaan on kuunneltava sen toisen omia näkemyksiä, ja vaikka ne olisivatkin mielestäni vääriä, jopa vahingollisia, on päästettävä irti ja annettava toisellekin mahdollisuus oppia omien virheidensä ja valintojensa kautta ja kasvaa siten enemmän itsekseen. Miten olin taas unohtanut sen, mitä itse pyrin usein opettamaan: Vain itseään ja omaa suhtautumistaan voi muuttaa!

Kuuntelin musiikkia ja kuvittelin olevani joki. Se sellainen, joka virtaa rauhallisesti eteenpäin kohti määränpäätänsä välittämättä olosuhteista ympärillään. Sitten saapui hiljaisuus ja rauha, mieli ja keho kaipasivat lepoa, ja sen olin niille velkaa.


Kommentit

  1. Jotenkin niin taidokkaasti kirjoitettu, että tähän on hieman hankala kommentoida mitään järjellistä. Siis "vika" ei tietenkään ole tekstin loistokkuudessa, vaan omassa päässä! :D

    Vain itseään ja suhtautumistaan voi muuttaa, se on juuri näin. Lisäksi oma vastuu kaikissa ihmissuhteissa on tasan 50 %. Ei yhtäkään yli.

    Halitus viikonloppuusi. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Nelina, kun jälleen tulit ja jätit kommenttisi blogiini. Ne ilahduttavat jokaisella kerralla ihan yhtä paljon. Lämmin rutistus viikonloppuusi <3

      Poista
  2. Hieno teksti.

    Asiat muuttuvat joka hetki ja sen vuoksi hyväksyvästi virran mukana meneminen toimii paremmin kuin vastavirtaan puskeminen. Minulle kävely toimii hyvänä pään tyhjennyksenä. Yllättäen myös kävely toisen kanssa, sillä tuolloin suustani saattaa tulla lauseita, jotka putkahtavat jostain syvemmältä, ehkä sieltä virrasta käsin. Niinä hetkinä muutoksiin/toisten tekemisiin suhtautuminen on helppoa ja eteenpäin on kevyempi mennä :)

    Kaikkea hyvää viikonloppuusi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Birgitta!

      Niin se vaan on, että muutos on pysyvää. Olen jo pitkään harjoitellut joskus saamaani ohjetta suhtautua muutokseen neutraalisti, arvottamatta sitä positiiviseksi tai negatiiviseksi. Se ei ole helppoa, mutta pitää mielen kyllä virkeänä! ;)

      Iloa ja valoa viikonloppuusi <3

      Poista

Lähetä kommentti