Sydäntalven sunnuntai

Välillä tuntuu kuin hajoaisin. Vahva minä ei enää jaksaisi jaksaa, olla vahva, pärjätä, selvitä, kestää ja sietää. Ajoittain kuormitus tuntuu kohtuuttomalta, siltä kuin olisin yksin tässä maailmassa, raskas taakka hartioillani, jalat syvällä sementissä vailla reittikarttaa ulos ahdingosta. Se lamauttaa. Tai ehkä se tuntuu siltä ja tekee niin nyt vain siksi, että jälleen yksi sivu avioeron jälkeisestä saagastani on kääntymässä seuraavaan lukuun. Apua tarvitseva on sitä saamassa, ja siten myös minun osuuteni, vastuuni ja roolini toivottavasti pienenevät ja muuttuvat tässä kevään kuluessa. Se on enemmän kuin hyvä asia. Se saattaa jopa vapauttaa tilaa minulle oman elämäni täyspainoisempaan elämiseen, omaehtoisempien valintojen tekemiseen ja henkisesti vapaampaan elämään itsenäisenä naisena. 

Irti päästäminen siitä, mitä on kantanut harteillaan jo useamman vuoden ajan ei ole kuitenkaan helppoa. Se vaatii tietynlaista oman elämänsä paradigmaattista muutosta. Se edellyttää muutosta toiminta- ja ajattelutavoissa, siinä, mihin energiansa käyttää, mille ajatuksensa antaa ja lopulta millaisia valintoja arjessaan tekee. Se pakottaa muuttaman arkisen elämän painopisteiden paikkaa ja niiden suhdetta toisiinsa. Eikä se ole yksinkertaista, kun on totuttanut itsensä elämään niin kuin elää. Miten ihmeessä sitä voi olla ajattelematta sitä, mikä on pesiytynyt ajatuksiin. Miten olla huolehtimatta siitä, mistä on kantanut huolta aikaansa mittaamatta, omat tarpeensa taustalle jättäen. Ironista jollakin tapaa, miten luopumiset eivät lakkaa olemasta osa elämääni, ne toistuvat, kuin opetukset, vain muotoaan ja kohdettaan muuttaen. 

Kun runsas viisi vuotta sitten tein valinnan ja lähdin tälle elämäni polulle, mitä nyt kuljen, olen ajautunut yhä syvemmälle itseeni, ja myös itseni sysimustiin metsiin. Olen kulkenut löytääkseni tutkimattomia polkuja, oivaltaakseni jotakin syvällisempää itsestäni ja elämän merkityksellisyydestä sekä kasvaakseni entistä paremmaksi ihmiseksi. Olen sukeltanut tunteiden kirjoon ja kaivanut esiin niiden takana olevia tapahtumia, valintoja ja tekoja. Niiden äärellä olen joutunut myös nöyrtymään, pysähtymään, hengittämään ja ajattelemaan. Vastassani on ollut tällä kertaa joitakin sellaisia vuosikymmenten takaisia asioita, joita en koskaan ollut käsitellyt, jotka yllättäen puskivat ja puskevat edelleen esiin kipeinä tunteina. Ne liittyvät nyt meneillään oleviin asioihin, jotka taas itsessään eivät ole suorassa yhteydessä historiaan. Näitä asioita yhdistävä tekijä olen minä. Näyttää siltä, että joudun käsittelemään menneisyyttäni nykyisyyden puitteissa, ratkaisemaan, katkaisemaan tai tekemään jotakin sellaista, mihin en nuorena kyennyt. Asioiden yhteys toisiinsa tässä muodossa on häkellyttävää, pelottavaa ja voimia vievää. En tiedä, olinko tähän valmis, niin kuitenkin nyt on käymässä. Ja silti tiedän, että hyvin tässä lopulta käy, jos voimani vaan riittävät jälleen käymään läpi, purkamaan ja avaamaan tiettyjä tunnelukkoja itsessäni. Mutta olisinko voinut päästä helpommalla valitsemalla toisin? Olisinko nyt tässä ja se minä, mikä olen, jos olisin toisin valinnut?

Olen vahvuuteen kompastunut ihminen. Olen ihmistyypiltäni auttaja ja parantaja, ihminen, jonka luokse tullaan, jonka seuraa toivotaan ja jolta odotetaan vastauksia tai ainakin niitä tarjoavia kysymyksiä. Olen kolikkoa kääntelevä, ratkaisuja löytävä, tien aurinkoisen puolen valitseva ja lasiaan täyttävä ihminen. Ei sillä ole merkitystä, onko kyseessä työelämä, harrastukset, muu vapaa-aika vai perhe-elämä, nämä "lainalaisuudet" toteutuvat, halusin tai en. Sellainen minä olen, sellainen olen ollut aina. Vahvuus on kuitenkin myös heikkoutta. Olen ensimmäisiä kertoja nyt, 45-vuotiaana, joutunut myöntämään, etten selviä yksin ja tarvitsen muita. Aika pitkään sitä pitikin elää, ennen kuin tämän itselleen kykeni myöntämään. Totuuden paljastuminen tuntuu kuitenkin avanneen minussa nyt jonkin uuden oven. Näen sumun ja pimeän verhon takana sydäntalven ensimmäisen auringonsäteen. Tiedän sen vetävän puoleensa ja uskon sen parantavaan vaikutukseen. Voisiko kyseessä olla tietoinen valinta: Saat sen, mistä luovut.