Sanat: Tyyneys

Mielien syysmyrsky. Ympärillä väsymystä, levottomuutta, epätietoisuutta, pelkoa, ahdistusta ja surua. Kaunis ja lämmin syksy, energiasyöppö, joka tahtoo imeä ihmisistä viimeisetkin voimien rippeet, minustakin. Ristiriitoja, voimattomuutta, haluttomuutta, näköalattomuutta ja turhautumista. Pohjien putoamisia, tyhjyyttä ja turvattomuutta. Ei sellaista elämää toivoisi kenellekään, ja nyt näen sitä ympärilläni enemmän kuin tarpeeksi.

Epävakaa ympäristö haastaa usein ihmisiä pysymään omassa keskuksessaan ja toimimaan majakkana muille. Näyttämään valoa heille, jotka sitä tarvitsevat ja auttamaan löytämään oman valonsa, sellaisen, joka loistaa sydämen keskellä ja hehkuu aina, kun rakkaus löytyy ulkoisen sijaan sisältä. Voidakseen antaa toisille, on itse kuitenkin oltava tasapainossa, vakaa ja tyyni, ei sitä muuten jaksa.

Tasapainon ja tyyneyden löytäminen omalla kohdallani on vuosien harjoittelun tulos, vaikka en usko määränpäässä olevani vieläkään, kenties koskaan. Ei ole ollut lainkaan helppoa tai yksinkertaista seistä maahan juurtuneena ja varmana siitä, että tuulet eivät vie mennessään, vaikka pyörteiseksi ajoittain yltyvätkin. Silti keskus on toistaiseksi löytynyt. Omaan keskukseensa palaaminen on taito, josta on hyvä pitää kiinni, ja jota on hyvä harjoittaa säännöllisesti; Mielen jumppaa fyysisen rinnalla.

Sellaiseksi tämä syksy siis syntyi, kuuman ja kuplivan kesän jälkeen. Ajasta tuli ajatonta, ja elämänrytmistä jotenkin poikkeuksellisen verkkaista. Levoton ja juureton mieleni asettui uomiinsa ja odotettu seesteisyys muutti meille kämppikseksi. Ehkäpä tuo tietynlainen tyyneys huokuu läpi tänne blogiteksteihini saakka, saa ne tuntumaan löysiltä ja ei niin kiinnostavilta, harvoin sellaisesta elämästä saa revittyä irti mitään kovin raflaavaa. Lukijamäärät ovat pudonneet ja luen sen merkkinä ehkä siitä, että on jälleen tullut aika harkita kioskin sulkemista. Jätän sen vielä ilmaan, mutta ehkäpä aika on nyt koittanut tai koittamassa...

Iloa ja valoa pimenevään syksyyn <3


Kommentit

  1. Sinulla on taito kirjoittaa kauniisti! Aiheesta viis. Toivottavasti et lopeta siksi, että tilastot notkahtavat. Niin voi käydä, jos kirjoittaa harvemmin, ihmiset myös oppivat kurkkimaan harvakseltaan? Seesteisyydestäkin voi kirjoittaa, ei aina tarvi roiskua rapa.

    Olen kirjoittamisen "järkevyyttä" omalla kohdallani miettinyt. Haluanko ammattimaiseksi bloggaajaksi, kirjoittaa fiiliksiä kerta viikkoon, vai jotain siltä väliltä? Lukijamäärä on naurettavan pieni verrattuna edelliseen blogiin. Tosin on aihepiirikin. Eronneen sinkkunaisen elämä on ilmeisen kiinnostavampaa, kuin tukevasti parisuhtenoituneen keski-ikäistyneen tylsäkkeen. :) Lakkasin lopulta seuraamasta tilastoja, kirjoitan vaikka vain sille yhdelle lukijalle. Ja vähän kai itsellenikin.

    Itse olen nyt syksyllä huonosti jaksanut kirjoittaa tai lukea ylipäätään blogeja, omassa lähipiirissä on meneillään sellaiset myllerrykset, ettei aika ole riittänyt kuin pakollisiin. Eli lähinnä töihin, kouluun ja perheeseen. Järjestys taitaa olla tuo, valitettavasti. Sitten taas toisaalta en ole voinut kirjoittaa siitä, mitä on meneillään, koska kunnioitan asianomaisten yksityisyyttä. Että mistäs sitten revit aiheita...

    Sinnittele, ystävä. Älä luovu kirjoittamisesta.
    Ihana olet. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana, kullanarvoinen Nelina <3 Kiitos viestistäsi, odotetusta elonmerkistä, vaikka tiesin sinun olleenkin ruudun silläpuolen kaiken aikaa.

      Jaan ajatuksesi: Lapset, työ, ystävät - tuossa järjestyksessä - ottavat sen, mitä on saatavilla. Oma elämä näyttää olevan ja pysyvän, aiheet siitä ovat vähissä, eikä kenestäkään muusta oikein voi sanaista arkkuaan avata. Niin se vaan on.

      Avasin jo viimeisen tekstin luonnospohjan, mutta sanat eivät ole siirtyneet vielä siihenkään. Odottakoot luonnoksena aikaansa, tiedän sen tulevan ennemmin tai myöhemmin. Omalla kohdallani. Sinua sen sijaan kannustan sanallisten lahjojesi vuoksi ammattimaiseen kirjoittamiseen, tekstejäsi on ilo lukea! Hämmästyn kuitenkin, kun kerrot, että myös sinun tekstejäsi ei enää lueta entiseen tapaan. Ovatko blogit jäämässä jonkun virtaviivaisemman alle, vai ainoastaan me erostamme eroon päässeet ja sen teksteissämme läpiruotineet keski-ikäiset ihanuudet?!

      Olen itsekin ollut viime aikoina laiska kommentoija. Kommentit vaativat aina tekstien suodattamista omien sensoriensa lävitse. Kommentoimatta ne jäävät vain lukukokemuksen tasolle.

      Ehkä metsä vastaa niin kuin sinne huutaa... peiliin katsomisen paikka, jälleen! ;D

      Muru, muru, lämmin rutistus ja syystuulinen ajatus elämääsi!

      Poista
    2. Nyt tuntuu kyllä pahalta, että olen laiskotellut lukemisen ja etenkin kommentoimisen suhteen. HBYS (HuonoBlogiYstäväSyndrooma). Tuntuu että elämä on vaan niin täynnä omia ja läheisten juttuja, että kaikki muut "must do" -asiat on pakko karsia. Ehkä tämä tästä lähtee ryhdistymään.

      Olen miettinyt, että aika ajaa blogeista ohi? Pitäisi olla liikkuvaa sisältöä, nopeatempoista, vähätekstistä kevyttä sisältöä, pelkkä pohdinta ei enää riitä? Onhan ihan taivaan tosi, että ihmiset eivät enää oikein lue kirjojakaan, ja kahden minuutin ylittävä Youtube -video on jo liian pitkä. Lyhytjännitteinen on nykyihmisen mieli.
      Tai ehkä keski-ikäinen nainen ei ihmisryhmänä ole enää kiinnostava, keski-ikäisine pohdintoineen. En tiedä. Nykyään pitää olla tubettaja. Ja mielellään nuori sellainen...

      Minunkaan uutta blogiani ei ole "löydetty". Ja ihmiset eivät ala enää seuraamaan, vaikka kurkkisivatkin. Tai sitten olen vain tylsäke. :D Sellaisia blogeja seurataan enemmän, joissa on kilpailuja ja arvontoja. Me muut ollaan vähän sellaisia pienkäsityöläisiä tekstiiliteollisuuden kyljessä, noin niinku vertauksena. :D Sitten olen huomannut sellaista vaihtokauppaa, kuten instassa esimerkiksi on paljon. Jos seuraat minua, seuraan sinua. Sisällöstä viis. Omalla kohdallani olen ratkaissut asian niin, etten tee vaihtareita. Luen niitä, joista tykkään, koska tykkään. Ja sinusta tykkään!

      Toistaiseksi jatkan näin. Sinnikkäästi kirjoitettuun sanaan uskoen.

      Hali. <3

      Poista
    3. Ehkä keski-ikä tekee tehtävänsä. Nopeatempoisuus, vlogit, snäpit ja muut ***it, eivät tunnu omilta ja jätän ne sen vuoksi heille, jotka osaavat, tahtovat ja jaksavat. Teinit houkuttelivat minua snäppiin aikansa ja myös tekemään vlogeja elämästäni; olen kuulemma niin hauska. No, tiedä tuota, mutta ajatus suusanallisesta oman elämänsä turhanpäiväisestä avaamisesta tuntui jotenkin kornilta ja teiniltä, ja en koe itseäni sen arvoiseksi. Jäi siis ryhtymättä.

      Kirjoitetut sanat sen sijaan ovat jotakin, riippumatta, missä muodossa niitä jaetaan: Blogit, kirjat, kirjeet... Hyvä kirja voittaa mennen tullen elokuvakokemuksen, ja senpä vuoksi olen taas viime aikoina kuluttanut aikaani lukemalla kirjoja. Sen kuitenkin tunnistan, ettei kirjojen luku suju, jos elämä on kovin hektistä, enkä saa itseäni ja ajatuksia pysähtymään. Silloin on helpompi roikkua somessa. Lukeminen vaatii paikalleen jäämistä, läsnäoloa ja olemista läsnä itselleen, ei kellekään muulle.

      Niin. Kirjoitapa nyt sitten blogiteksti lukemisen ihanuudesta ja vajoamisesta jonkun koukuttavan kirjan syövereihin... Not! XDXDXD Ja jos vaikka kirjoittaisikin vain itselleen, niin tiensä päähän tulee kai sekin joskus, etenkin, jos kirjoittamista käyttää itseterapeuttisena työkaluna, kuten minä olen tehnyt. Sinun nykyinen tapasi kirjoittaa on jo sitten jotakin paljon, jopa yhteiskunnallisesti virittäytynyttä, millä on arvo jo itsessään. Työni liippaa niin läheltä niitä kysymyksiä, että vapaa-aikani pyhitän loppuviimeksi kuitenkin mieluummin itselleni.

      Blogiystävä <3 Olet ihana! Ihanaa että olet! Vaikka olisitkin sitten HBYS:stä kärsivä sellainen! <3

      Poista

Lähetä kommentti