Mistä alkaisin?

Kerran lopettamispäätöksen tehtyään, ei ole helppo tarttua uuden kahvaan, ei vaikka parhaansa tekisikin. Kaikki uudet alut ovat olleet kuluneiden vuosien ja kuukausien aikana, edelleen, vain paloja  elämäni palapelissä, mutta uuden blogin sentään sain aikaiseksi. Alku sekin. Ja tyhjää parempi.

Kerrottavaa olisi vaikka kuinka, enkä oikeastaan tiedä, mistä tämän raporttini uuden vaiheen aloittaisin. Pitäisikö kertoa, että se tyyni, minkä löysin viime kesän koittaessa säilyi ja syveni. Suhde entiseen rakkaaseen, sittemmin myös viholliseen ja pysyvästi lasteni isään kasvoi viiden vuoden aikana sellaiseen muotoon, että en itsekään olisi sitä kuunapäivänä osannut kuvitella. Ja toisaalta olisi pitänyt osata. Välillämme vallitsee tätä nykyä syvä ystävyys ja harmonia, ja perheemme on taas yhtä suurta, johon kuuluu tätä nykyä myös hänen nyxänsä perheineen. Monet kahvit on yhdessä juotu ja juhlat juhlittu. Ja mikä huvittavinta, se tuntuu enää vain luonnolliselta. Paljon enemmän luonnolliselta kuin se, että minä ja lasteni isä olisimme pariskunta. Niin ajattelee myös jälkikasvumme, ja hyvä niin.

Harmoniasta huolimatta matka itseen jatkui vivahteikkaana ja monipolvisena. Satunnaiset Tinderdeitit piristivät pimenevää syksyä tai pimensivät sitä edelleen. Satunnaisuus oli kuitenkin enemmän kirjaimellista kuin kirjaimellista ironiaa. Aika kului enemmän aikaa kuluttaessa ja syksyn saldo jäi monessa mielessä varsin ohkaiseksi. Loppuvuosi meni kuitenkin, kuten eräs ennustaja povasi: Juuri joulun alla tapasin ”pitkästä aikaa itseni arvoisen miehen” tai niin ainakin luulin. Siitä kerron myöhemmin lisää.

Elämä pyörii siis jälleen oman navan ympärillä ja turbulenssia syntyy lähtökohtaisesti vain sisämaassa. Pitäkää kiinni, nyt mennään!